Kotorinlahti: vasemmalla näkyy (valitettavan pienenä) Gospa od Škrpjela -saari, joka on syntynyt kuulemma siten, että merimiehet ovat heittäneet samaan kohtaan aina kiven selvittyään onnistuneesti merimatkalta. Vähitellen luoto on noussut vedestä.
Ajoimme mm. Tivatin kaupungin kautta. Käväisimme sen satamassa, Porto Montenegrossa. Hämmästys oli suuri, sillä tuntui kuin olisimme tulleet Monacoon: luksusveneitä, luksushotelleja ja -ravintoloita, huippumuotiliikkeitä... Ihmisiäkin paljon liikkeellä, oli epätodellinen olo, ikään kuin täällä ei olisi kuultukaan koronaviruksesta. Joillain tarjoilijoilla oli sentään maskit.
Luin Wikipediasta, että joku kanadalainen miljonääri on ostanut satama-alueen ja aikoo tehdä siitä ylellisen lomakeskuksen ja venesataman purjehtijoille, missä hän on jo ilmeisen hyvin onnistunut.
Tivatissa on myös lentokenttä, ohitimme senkin, ja eipä aikaakaan, kun olimme jo Budvassa.
Budvaakin ympäröivät vuoret, ja laskeuduimme sinne "vuoristotietä", Topliški Putia pitkin. Tältä tieltä oli hieno näköala koko kaupunkiin.
Budva ylhäältä päin.
Ensivaikutelma Budvasta on, että se on iso kaupunki, jossa on paljon uusia, isoja kerrostaloja ja hotelleja.
Todellisuudessa se on 2500 vuotta vanha, ja yksi Adrianmeren rannikon vanhimpia kaupunkeja. Täällä on noin 20 000 asukasta. Itse asiassa emme majoitu ihan kaupunkialueella, vaan Bečićissä, parin kilometrin päässä kaupungista ja lähellä rantaa.
Kun pääsimme Budvaan, vesisade alkoi taas, joten ympäristöön lähempi tutustuminen jää huomiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti