Albanialaisten Ulcinj

Minareetteja näkyi Barissakin, mutta erityisesti täällä Ulcinjissa niihin kiinnittyy huomio. Katukuva ja -tunnelma on muutenkin jotenkin itämainen.

Ulcinjin asukkaista 70 prosenttia on etnisiä albaaneja, yli puolet Montenegron albaaneista asuu täällä. Albaanit puolestaan ovat enimmäkseen muslimeja. Ulcinjin alueella on 26 moskeijaa, joista yhden, Merimiesten moskeijan (Mornarska Džamija) rukouskutsut kuuluvat meille viidesti päivässä. Islamilaisuus Balkanilla on perua Osmanien valtakunnan ajoilta 1500-luvulta lähtien. 

Merimiesten moskeija (Mornarska Džamija)

Albaaneilla saattaa olla yhteys myös kaupungin perustajiin. Ulcinjin perustivat nimittäin muinaiset illyrialaiset, jotka asuivat täällä ennen kreikkalaisia, roomalaisia ja slaaveja. Illyrialaiset ilmeisesti kuolivat sukupuuttoon tai roomalaistuivat Rooman vallan aikana. Vahvistamattoman teorian mukaan albaanit polveutuisivat illyrialaisista, ja albania olisi illyyrin sukukieli, mistä albaanit tuntuvat olevan ylpeitä.

Albanian kielellä on Montenegrossa virallinen vähemmistökielen asema. Niinpä katukyltit ja opasteet ovat täällä kaksikielisiä.

Ulcinjin vanhakaupunki Kalaja on alunperin illyrialaisten ja kreikkalaisten rakentama, mutta se on aikojen saatossa kärsinyt vahinkoja ja rakennettu uudelleen. Nykyisin sillä on lähinnä keskiaikainen ilme linnoituksineen. Se on kuulemma hyvin säilynyt, ja ehdolla Unescon maailmanperintökohteeksi. Sen arkkitehtuurissa yhdistyvät itä ja länsi, itämaiset ja välimerelliset tyylit. Mahdollisesti. Kauempaa Kalaja näyttääkin kauniilta, mutta kun astuimme tänään sen portista sisään, se olikin pieni pettymys. 

Ulcinjin vanhakaupunki Kalaja 

Ilmeisesti sitä kunnostetaan näin talviaikaan, joten se tuntui jotenkin rähjäiseltä. Siellä oli muutama museoita, ravintola ja hotelleja, jotka kaikki olivat nyt kiinni.

Tämä ravintola lienee remontin tarpeessa.

Nimissä on viittauksia kaupungin historiaan (mm. hotelli Pirate), Ulcinj oli aikoinaan (1300-luvulta alkaen) merirosvojen pesä. Yksi vanhankaupungin aukioista on nimeltään Orjien aukio (Trg robova). Orjia ei myyty, vaan heitä pidettiin vankeina, kunnes heistä maksetut lunnaat vapauttivat heidät.

Vielä yksi kuriositeetti, joka viittaa myös Albaniaan. Aivan nykyisen majapaikkamme vieressä on kammottava, selvästikin Jugoslavian aikainen betoninen muistomerkki "Vapaus" (spomenik Slobode). Sen on tarkoitus muistuttaa Ulcinjin vapautumisesta Italian miehityksestä toisen maailmansodan aikana. Joidenkin lähteiden mukaan se on kunnianosoitus jugoslavialaisille lentäjille, onhan siinä ikään kuin neljä siipeä. Muistomerkki on valmistunut vuonna 1985, ja sen viereen piti tulla muutakin, mahdollisesti museo ja ravintola. Tämä suunnitelma jäi kesken Jugoslavian hajottua. Nykyään muistomerkki on täysin laiminlyöty, rapistunut, ja siihen on maalattu graffiteja. Siinä ei ole mitään opasteita, jotka kertoisivat, mikä se on. Se on kuitenkin hyvin suurikokoinen, sijaitsee rinteessä, ja näkyy kauas, joten sitä ei voi olla huomaamatta.

Vapauden muistomerkki (spomenik Slobode)

Albaniaan se liittyy siten, että jotkut tahot haluaisivat liittää Ulcinjin takaisin "luonnollisen Albanian" (Natural Albania) alueelle määräajan kuluttua umpeen. Ulcinj nimittäin liitettiin Montenegroon Berliinin konferenssin (1878) seurauksena sadan vuoden määräajaksi. Jos Ulcinj liitettäisiin Albaniaan, tätä jäännettä Jugoslavian ajoilta tuskin säilytettäisiin.

Lähde:

https://www.spomenikdatabase.org/ulcinj

Ulcinjin hiekkarannoilla

Ulcinj tunnetaan parhaiten rantalomakohteena, sillä täällä voi nauttia ehkä Adrianmeren hienoimmista (hiekka)rannoista. Tyypillisestihän Adrianmeren rannat ovat sileiden pikkukivien peittämiä.

Täältä löytyy myös Adrianmeren pisin ranta, Velika Plaža (iso ranta), noin 13 kilometriä pitkä. Miami Beach, Europa Beach, White Beach - rantoja riittää vieri vieressä.

Tammikuu ei ole ehkä paras aika vierailla hiekkarannoilla, Velika Plaža ainakin näytti melkoisen ankealta eilisessä vesisateessa. 

Velika Plaža on autio tammikuussa.

Tänään se näytti vähän paremmalta auringonpaisteessa, voi hyvin kuvitella, miten se kesäisin houkuttelee väkeä meren äärelle.

Pyöräilimme tänään lähelle Albanian rajaa, Montenegron eteläisimpään kolkkaan, jonne on Ulcinjista matkaa 15 kilometriä. Siellä on mielenkiintoinen kolmion muotoinen Ada Bojanan saari (ada tarkoittaa saarta). Sen molemmilla puolilla on Bojana-joen sivuhaarat ja kolmannella sivulla Adrianmeri. Bojana puolestaan toimii Montenegron ja Albanian rajajokena.

Bojanan rannoilla puutaloissa asustaa mm. kalastajia. Niissä on myös loma-asuntoja.

Legendan mukaan Ada Bojana syntyi keinotekoisesti, kun 1800-luvulla Bojana-jokeen uponneen laivan ympärille alkoi kertyä jokihiekkaa. Se on luultavasti legendaa, mutta joka tapauksessa saarelle on muodostunut kolmen kilometrin pituinen hiekkaranta, joka on naturistien suosiossa.

Tässä Bojana-joki laskee Adrianmereen. Rannalle on muodostunut hiekkadyynejä.

Hotelli Ada Bojanassa. Taustalla näkyvät vuoret ovat Albanian puolella.

Ulcinjin ja Bojana-joen välinen alue on Montenegron "pohjanmaata", täysin tasainen alue. Siellä on myös Zogaj-niminen järvi ja kosteikkoalue, joka on lintujen ja lintubongareiden paratiisi; siellä on havaittu yli 250 lintulajia. Jugoslavian aikaan siellä haihdutettiin suolaa merivedestä, mutta toiminta loppui vuonna 2013 yksityistetyn tuottajan konkurssin myötä. Paluumatkalla kiersimme tämän järven ympäri, mutta järvi ei näkynyt tielle kovin hyvin, sen sijaan näimme lehmiä, lampaita, kanoja ja muita mukavia maalaismaisemia.

Lampaita Ada Bojanaan johtavan viivasuoran tien varrella. Pelloilla oli tulvaa viime aikojen runsaiden sateiden seurauksena.

Mainittakoon vielä, että miellyttävän majapaikan löytäminen täältä Ulcinjista on ollut yllättävän vaikeaa, vaikka olemme lomakaupungissa. Nyt asustamme jo kolmannessa apartmanissa.

Ensimmäinen oli sinänsä mukava, ja varsinkin sen isäntä Viktor. Hän kertoi nauraneensa itsekseen, kun huomasi varauksemme: vieraita Suomesta tammikuussa. Huone oli kylmä, vaikka saimme talon "lämpimimmän" huoneen. Huoneesta puuttui mm. televisio; Viktor selitti, ettei halunnut maksaa siitä talviaikaan, kun asiakkaita on niin vähän - ihan ymmärrettävää. Viktor tuntui olevan innokas puutarhuri, ja hänen pihallaan kasvoi mm. mimosapuita. Paikka on varmasti ihana kesäaikaan.

Toinenkin oli periaatteessa mukava, mutta fasiliteetit eivät olleet kohdillaan. Paikan omisti nuori pariskunta, joka kyllä teki kaikkensa meidän viihtyvyyden eteen. Ensin he sanoivat, että yläkerran huoneeseemme ei valitettavasti tule vettä. Vettä alkoi kuitenkin virrata hanoista illemmalla. Asunto oli kuitenkin erittäin kylmä, eikä sielläkään ollut tv:tä, ja internet-yhteys oli surkea. Parasta asunnossa oli sen näköala merelle ja Velika Plažalle. Auringonpaiste oli häikäisevä ja lämmittävä (!) tänä aamuna, kun heräsimme.

Velika Plaža - näkymä parveekkeltamme.

Vaihdoimme kuitenkin vielä kerran kämppää, ja se kannatti! Isäntämme Bogdan oli laittanut ilmalämpöpumpun päälle etukäteen, joten asunto oli heti lämmin, luksusta! Muutenkin tämä on kodikkaampi kuin edelliset, ja täällä on toimiva internet-yhteys sekä tv, tosin valikoimassa vain pari kanavaa. Kaiken kruunaa loistava näköala merelle ja vanhaankaupunkiin - kyllä, täälläkin tietysti on sellainen, onhan tämä Adrianmeren rannikon vanhimpia kaupunkeja. Siihen tutustunemme tarkemmin huomenna.

Ulcinjin vanhakaupunki auringonlaskun aikaan - näkymä parvekkeeltamme.

Iltavalaistusta.

Budva - Bar - Ulcinj, 33 + 35 km

27.1.2021 Budva - Bar, 33 km

Tarkoituksella ajoimme tänään vain lyhyen matkan Bariin, sillä olihan tuon niminen paikka nähtävä.

Matkasimme jälleen Adrianmeren rannikkotietä, maisemat olivat tutunoloisia, kuin Kroatiassa. Mielenkiintoisin nähtävyys matkan varrella oli Budvan lähellä sijaitseva Sveti Stefanin saari:

Sveti Stefan oli Jugoslavian aikaan hallituksen omistuksessa ja valtaeliitin lomapaikka. 1960-80-luvuilla siellä lomailivat mm. Marilyn Monroe, Orson Welles, Sophia Loren ja Elizabeth Taylor. Nykyään se on yksityinen lomakeskus, jonne pääsevät vain sen asiakkaat.

Ensivaikutelmana Barissa näyttää olevan kauniita mäntyjen koristamia rantoja, niinpä tämäkin on suosittu turistikohde.

Varsinainen rantabulevardi oli leveä, ja palmujen reunustama. Ja kaupunki on aivan tasainen, siis helppo pyöräillä.

Barin rantabulevardi on kaunis ja leveä.

Satama on suuri ja siellä oli paljon laivoja. Kävimme varmistamassa sen, minkä tiesimmekin: ei, laivat eivät kulje tällä hetkellä Barin ja Italian Barin välillä, liikenne jatkuu vasta huhtikuussa.

Apropos, Italiassakin on kaupunki nimeltä Bari. Ensimmäiset asukkaat Adrianmeren tälle puolelle tulivat pronssikauden alussa, ja nimesivät paikan Antibariumiksi (ital. Antivari), koska se sijaitsee vastapäätä Italian Baria. Myöhemmin tänne asettuneet slaavit lyhensivät nimen Bariksi, eli sen kummempaa yhteyttä baareihin kaupungin nimellä ei ole. Eikä täällä näytä olevan enempää baareja kuin kaupungeissa yleensä. Emme käyneet baareissa, mutta vaihteeksi pizzalla, kun kyseisessä paikassa oli meidän lisäksi vain pari ihmistä. Pizza tosin ei ollut kovin kummoista, täytteitä oli lisätty niukanlaisesti.

Asuntommekin oli tällä kertaa pettymys, emmekä jää tänne toiseksi yöksi, vaan jatkamme huomenna Montenegron eteläisimpään kolkkaan Ulcinjiin. Bar sinänsä on kyllä mukavan oloinen paikka, ja viettäisin rantaloman mieluummin siellä kuin esimerkiksi Budvassa.

Kuutamoilta Barissa.

28.1.2021 Bar - Ulcinj, 35 km

Aamupäivällä käväisimme tutustumassa vanhaankaupunkiin eli Stari Bariin. Se sijaitsee noin neljän kilometrin päässä uudesta Barista, sisämaassa Londša-kukkulalla, toisin kuin monet muut vanhatkaupungit, jotka sijaitsevat aivan meren rannalla.

Stari Bar eroaa monesta muusta myös siten, että siellä on oikeastaan jäljellä vain keskiaikaisen kaupungin raunioita. Ei juurikaan asutusta tai kapeita kujia:

Akvadukti 1700-luvulta.

Linnoitukselta avautuvaa maisemaa.

Todellinen seurakoira: tämä koira liittyi seuraamme, kun ihailimme Stari Barin maisemia.

Omerbašićan moskeija on Stari Barin kupeessa.

Yksi kuja sentään on, ja se johtaa raunioille. Sen varrella on mukavia baareja (!), joista erityisesti yhtä suosittelen: Bedem. Siellä joimme hyvät kahvit ja söimme paikalliset herkut, maittavat baklavat. 

Kahvila-baari Bedem Stari Barissa.

Matkalla Stari Bariin ohitimme tämän toimivan moskeijan ja Islamilaisen kulttuurin keskuksen. Barin asukkaista vajaa 7 prosenttia on muslimeja.

Stari Barista lähdimme jatkamaan kaunista maalaistietä kohti Ulcinjia. Parin kilometrin päässä Mirovican kylässä oli vielä yksi nähtävyys, Stara maslina, vanha oliivipuu, joka saattaa olla jopa Euroopan vanhin puu:

Tämän oliivipuun uskotaan olevan yksi vanhimmista maailmassa, ja Euroopan vanhin puu. Sen sanotaan olevan noin 2200 vuotta vanha. 

Lähellä Dobra Vodaa (hyvä vesi) siirryimme jälleen Adrianmeren rannikkotielle, ja koimme kauhun hetkiä yllätyksenä eteen tulleissa parissa tunnelissa ja muutamalla korkealla sillalla (tarkempaa kartan lukua!). Onneksi suhteellisen hiljaisen liikenteen ansiosta selvisimme niistäkin hengissä ja pääsimme hyvissä ajoin majapaikkaamme Ulcinjiin. Tänne jäämme varmaan pariksi päiväksi, tiedossa on taas sadepäiviäkin.

Budva korona-aikaan

Budva tunnetaan erityisesti kauniista hiekkarannoistaan, mutta siellä on myös pieni vanhakaupunki. Vanhakaupunki vaurioitui pahasti vuoden 1979 maanjäristyksessä, mutta sitä on sittemmin kunnostettu, ja se on mukavan viihtyisä nykyään.

Vanhankaupungin monet ravintolat ja putiikit sekä Citadelan linnoitus olivat auki, ja siellä käväisimme mekin ihailemassa maisemia:

Vanhankaupungin raunioita.

Mogrenin ranta on Budvan kuuluisin ranta, jonne pääsee polkua pitkin vanhankaupungin läheltä. Polku oli nyt suljettu ilmeisesti vuorilta putoilevien kivien ja viime päivien runsaiden sateiden vuoksi. 

Mogrenin rannalle vievä polku oli suljettu.

Mogrenin rantaa ei ole nimetty ruotsalaisen hiihtäjän vaan ilmeisesti espanjalaisen merimiehen Mogrinin mukaan, joka pelastautui rannalle haaksirikon jälkeen.

Harmi, ettemme myöskään nähneet Mogrenin rannalla olevaa Budvan symbolia, Ballerina-patsasta, jota on verrattu Kööpenhaminan Pieni Merenneito -patsaaseen. Budvan Ballerinaan liittyy monia tarinoita ja myyttejä, eikä sen syntyhistoria liene täysin varma.

Majapaikkamme oli lähellä Bečićin rantaa, joka on joskus valittu Euroopan kauneimmaksi. Kieltämättä siellä oli kilometrikaupalla hiekkarantaa, mutta valitettavasti myös paljon roskia, eikä se nyt ollut kovin kaunis.

Oliko katu muuttunut joeksi? Näille autoille oli käynyt joka tapauksessa köpelösti.

Kotor - Budva, 45 km

Aamupäivällä oli juuri sen verran poutaa, että pääsimme Budvaan kastumatta. Emme menneet suorinta tietä, vaan kiersimme Opatovon niemen rantatietä, näin olemme kiertäneet koko Kotorinlahden.

Kotorinlahti: vasemmalla näkyy (valitettavan pienenä) Gospa od Škrpjela -saari, joka on syntynyt kuulemma siten, että merimiehet ovat heittäneet samaan kohtaan aina kiven selvittyään onnistuneesti merimatkalta. Vähitellen luoto on noussut vedestä.

Ajoimme mm. Tivatin kaupungin kautta. Käväisimme sen satamassa, Porto Montenegrossa. Hämmästys oli suuri, sillä tuntui kuin olisimme tulleet Monacoon: luksusveneitä, luksushotelleja ja -ravintoloita, huippumuotiliikkeitä... Ihmisiäkin paljon liikkeellä, oli epätodellinen olo, ikään kuin täällä ei olisi kuultukaan koronaviruksesta. Joillain tarjoilijoilla oli sentään maskit.

Luin Wikipediasta, että joku kanadalainen miljonääri on ostanut satama-alueen ja aikoo tehdä siitä ylellisen lomakeskuksen ja venesataman purjehtijoille, missä hän on jo ilmeisen hyvin onnistunut.

Tivatin venesatamassa Porto Montenegrossa vietetään luksuselämää kuin Monacossa.

Tivatissa on myös lentokenttä, ohitimme senkin, ja eipä aikaakaan, kun olimme jo Budvassa.

Budvaakin ympäröivät vuoret, ja laskeuduimme sinne "vuoristotietä", Topliški Putia pitkin. Tältä tieltä oli hieno näköala koko kaupunkiin.

Budva ylhäältä päin.

Ensivaikutelma Budvasta on, että se on iso kaupunki, jossa on paljon uusia, isoja kerrostaloja ja hotelleja.

Todellisuudessa se on 2500 vuotta vanha, ja yksi Adrianmeren rannikon vanhimpia kaupunkeja. Täällä on noin 20 000 asukasta. Itse asiassa emme majoitu ihan kaupunkialueella, vaan Bečićissä, parin kilometrin päässä kaupungista ja lähellä rantaa.

Kun pääsimme Budvaan, vesisade alkoi taas, joten ympäristöön lähempi tutustuminen jää huomiseksi.

Sadepäiviä Kotorissa

Vettä sataa kolmatta päivää lähes taukoamatta, välillä kaatamalla, välillä tuulenpuuskien ja ukkosen säestämänä. Emme muista, että Suomessa olisi ikinä ollut tällaista sademäärää parissa päivässä. 

Ei ole tehnyt mieli mennä ulos, pyöräilystä puhumattakaan.

Eipä hätää, jäimme siis Kotoriin sadetta pitämään viihtyisään kämppäämme. Näillä säillä, kun lämpötilakin on käynyt välillä lähellä nollaa, alkaa miettiä lämmitysjärjestelmiä. Täällä päin Eurooppaa on selvästikin panostettu enemmän talojen viilennykseen kuin lämmitykseen. Lähes kaikki asunnot on varustettu ilmalämpöpumpuilla, jotka kesällä viilentävät, talvella lämmittävät. Pumppujen lämmitysteho ei valitettavasti riitä ainakaan isomman asunnon lämmittämiseen.

Huoneistot, joissa olemme yöpyneet, ovat aluksi jääkylmiä, kunnes lämpiävät pikkuhiljaa. Tässäkin asunnossa nukuin ensimmäisen yön talvitakki päällä.

Sadepäivinä on ollut aikaa seurata maailman uutisia. Koronauutiset kieltämättä huolestuttavat. Paluumatkamme takia seuraamme etenkin Italian tilannetta. Siellä alueiden välinen matkailu näyttää nyt olevan kielletty 5.3. asti. Se on meille liian myöhään, jos haluaisimme pyöräillä Italian kautta kotiin päin. Taitaa tulla tenkkapoo. 

Toistaiseksi jatkamme jääräpäisesti matkaamme Adrianmeren rannikkoa pitkin etelään. Huomenna on luvassa parempaa säätä, ja tavoitteenamme on polkea Budvaan.

Montenegron entistä pääkaupunkia Cetinjeä on kehuttu käymisen arvoiseksi, mutta tie sinne vie kuuluisan Kotorin serpentiinitien kautta, nousua noin kilometrin korkeuteen. Matkalla näkisi hyvin Lovćenin vuoren, jonka mukaan Montenegro (musta vuori) kuuluu saaneen nimensä. Tämä reissu jääköön seuraavaan kertaan.

Vesi virtasi Scurda-joessa sateella.

Kotor ja Kotorinlahti

20.1.2021 Herceg Novi - Kotor, 46 km

Pyöräily Kotorinlahden rantatietä pitkin oli helppoa; kerrankin tasaista tietä! Matkan kruunasi henkeä salpaava meri- ja vuoristomaisema, jota pilvinen sääkään ei pilannut.

Kotorinlahden muoto on todella erikoinen, ja sitä on vaikea kuvata (parempi katsoa kartasta). Se koostuu neljästä pienemmästä lahdesta, ja muistuttaa vähän kahdeksikkoa.

Risanin lahdelle päästyämme alkoivat Norjaa muistuttavat vuonomaisemat. Kotorinlahti ei kuitenkaan ole vuono, vaan meren alle uponnut jokilaakso. Luontonsa ja kulttuurihistoriansa ansiosta koko lahti on Unescon suojeluksessa.

Risanin lahtea.

Kotorin vanhakaupunki 

Kotorin kaupunki sijaitsee varsinaisen pitkän ja kapean Kotorin lahden pohjukassa. 

Keskiaikainen vanhakaupunki on hieno ja hyvin säilynyt, ja sekin on hyväksytty Unescon maailmanperintöluetteloon. Kotor muistuttaa Stonia siinä mielessä, että kaupungin muuri kulkee ylös vuorelle, jossa on Pyhän Johanneksen (Sveti Ivan) linnoituksen rauniot. 

Kaupungin muureja vuoren rinteellä.

Ylhäällä rinteessä on myös Neitsyt Marian kirkko, jonka rakensivat rutosta selvinneet kristityt vuonna 1518. Kirkolle ja linnoitukselle pääsee merkittyä polkua ja portaita pitkin.

Neitsyt Marian kirkolle pääsee vain kävelemällä portaita pitkin.

Ylhäältä on hienot postikorttimaisemat alas punakattoisten talojen kaupunkiin ja Kotorinlahdelle:

Kotorin kaupunki sijaitsee pitkän ja kapean lahden pohjukassa korkeiden vuorten ympäröimänä.

Ehkä tunnetuin rakennus on Pyhän Tryfonin (Sveti Tripun) tai Kotorin katedraali, joka on omistettu kaupungin suojeluspyhimykselle:

Pääaukion Trg od oružja (Aseiden aukio) nimi juontuu venetsialaisajalta, jolloin siellä valmistettiin ja varastoitiin ammuksia.

Vanhaan kaupunkiin pääsee kolmen portin kautta; tässä niistä yksi, Jokiportti.

Vanhan kaupungin ja hienojen maisemien lisäksi Kotorissa ei juuri muuta olekaan, mutta kyllä siellä kannattaa käydä. Siellä on myös paljon putiikkeja, ravintoloita, pubeja ja gallerioita, joista jotkut olivat auki nytkin. Koronatilanteen vuoksi emme kuitenkaan menneet sisätilohin, ja terasseillakin oli sateisen sään vuoksi hieman viileää.

Rappioromantiikkaa 

Jotta kaikki ei olisi liian täydellistä, Kotor tarjoaa nähtävää myös "urban explorereille" eli rappeutuneista rakennuksista kiinnostuneille. 

Linja-autoasemaa vastapäätä pääkadulla on entisen Riviera-saippuatehtaan raunio, jota jostain käsittämättömästä syystä ei ole purettu. 

Entinen Riviera-saippuatehdas.

Kotorinlahden rannalla paraatipaikalla oli pitkään myös vuonna 2005 suljetun hotelli Fjordin rauniot. Hotelli purettiin pari vuotta sitten, mutta tontti on edelleen tyhjillään. 

Hotelli Fjordin tontti on tyhjä ja aidattu.

Tyhjän tontin vieressä on myös entisen laivavarustamo Jugooceanijan rakennus, joka on nykyään jonkinlainen taidekeskus, mutta oudosti aidalla ympäröity ja suljetun näköinen.

Jugooceanijan rakennuksen portti oli kiinni.

Aurinkoloma Herceg Novissa

Aurinko lämmitti mukavasti, joten tänään oli oivallinen päivä viettää aurinkolomapäivä Herceg Novissa. Herceg Novin kunta koostuu Adrianmeren rannikon pikkukaupunkien ketjusta sekä sisämaan vuoristoalueesta. Asukkaita alueella on yhteensä lähes 50 000.

Rantaa pitkin kulkee promenadi, jonka varrella on ravintoloita, hotelleja ja uimarantoja vieri vieressä. Monet ravintolat ovat auki näin talvi- ja korona-aikaankin, ja niissä näkyi asiakkaitakin.

Merkittävin nähtävyys on vanha kaupunki ja sen rakennukset. Vanhan kaupungin kiertää nopeasti, sillä se on melko pieni. Se on kuitenkin viehättävä, ja se eroaa monesta vanhasta kaupungista siinä, ettei se ole pelkkä turistinähtävyys, vaan siellä eletään ihan normaalia elämää.

Kuuluisin nähtävyys on Sahat Kula, kellotorni, joka on joskus ollut kaupungin pääportti. 

Sahat Kula eli kellotorni on Herceg Novin tunnetuimpia nähtävyyksiä.

Tornin alla on Mustaa Madonnaa esittävä veistos, joka on tehty savustetusta puusta. Veistos on jostain syystä omistettu kaupungin perustajan Tvrtko I Kotromanićin muistolle.

Musta Madonna kellotornin alla.

Torniin on joskus päässyt ihailemaan maisemia, mutta nyt se oli suljettu. Tornin alla oli myös Mihail Bulgakovin museosta kertova kyltti, mutten ikinä löytänyt ko. museota. Tässä museossa olisi ollut mielenkiintoista vierailla.

Nikola Đurkovićin aukiolla oli elämää.

Pikkutytöt tanssivat vielä joulutunnelmissa.

Vanhaan kaupunkiin kävellessä huomio kiinnittyi myös pientä nuohoojaa esittävään pronssiveistokseen. Se esittää Rudolf (Rudy) Karujicia, joka oli ensimmäinen virallisesti rekisteröity nuohooja Herceg Novissa. Hän oli lyhyt mies, ja patsas on luonnollisen kokoinen. Rudolfin nenä on maalattu kultaiseksi, ja kun siihen hieroo omaa nenäänsä toivoen samalla jotain, niin toive kuulemma toteutuu. Rudolfiin liittyy paljon kaikenlaisia tarinoita, mm. kuolema on epäselvä; hän oli kadonnut salaperäisesti 1990-luvulla, eikä ole selvinnyt miten ja minne.

Nuohooja Rudolf Karujicia esittävän patsaan alla lukee arvoituksellisesti "Muista alkuperäisiämme".