Lähdimme pyöräilemään itärannikkoa pitkin epävarmoina siitä, mihin majoittuisimme seuraavaksi. Google Mapsin ja Agodan mukaan lähimmät hotellit olisivat vasta Thiruchendurissa 90 kilometrin päässä. Jaksaisimmeko sinne asti yksivaihteisillamme? Hieman lähempänä Manapadissa olisi "homestay", lähetin sinne sähköpostiviestin, mutta vastausta ei kuulunut vielä aamupäivän aikana.
Alkumatkasta oli hyvin tuulista. Näillä seuduilla tuulee ilmeisesti usein ja paljon, sillä tuulimyllyjä näkyi silmän kantamattomiin, laskimme 80 tuulimyllyä yhdellä silmäyksellä. Täällä ei varmaankaan keskustella tuulimyllyistä maiseman pilaajina.
Tuulesta huolimatta matka sujui jouhevasti. Tie oli hyvä ja tasainen. Välillä saimme ajaa täydellisessä maaseudun rauhassa. Merimaisemaa ei näkynyt, vaikka tie kulki ajoittain aivan rannan lähellä. Eikä todellakaan hotellejakaan.
Pysähdyimme Manapadissa, joka on kuulemma Intian paras surffauspaikka. Meidän silmiimme paikka vaikutti karmealta; hiekkateiden varsilla ränsistyneitä taloja, köyhän näköistä. Tarkistin sähköpostini, homestaystä ei ollut vieläkään vastattu.
Kun ei löytynyt ruokapaikkaakaan, lähdimme jatkamaan eteenpäin. Kelvollinen ruokapaikka löytyi muutaman kilometrin päästä. Syötyämme jaksoimme hyvin polkea viimeiset kilometrit Thiruchenduriin asti.
Maaseudun rauha loppui Thiruchendurin porteille. Siellä vallitsi kaoottinen liikenne ja äänitorvien kakofonia. Kaduilla näkyi myös pyhiä lehmiä. Vanhat lehmät jätetään kuljeksimaan, eikä niitä viedä teuraaksi. Lehmiä kunnioitetaan, koska ne antavat pyyteettömästi maitoa ihmisille.
Kävimme iltakävelyllä hindutemppelissä, jonka sanotaan olevan yksi Murugan-jumalan kuudesta asuinpaikasta. Paikka oli täynnä ihmisiä, melu oli huumaava. Näimme transsitilassa olevia miehiä, joilla oli keihäs lävistettynä poskien läpi. Tässä vaiheessa emme ymmärtäneet, mistä oli kysymys. Perjantai-illan viettoa intialaisittain?
Temppeli sijaitsee rannalla, ja käväisimme myös siellä. Taas pääsimme mukaan muutamiin selfieihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti