Juliet Jonesin Sydän lauloi 1980-luvulla Albaniasta, "toisenlaisten sankareiden maasta". Tuskinpa Jonesin pojat olivat käyneet Albaniassa, vaan silloinen tuntematon maa oli vertauskuva paikasta, jossa kaikki oli toisin.
Nolottaa, että tietämykseni tästä maasta oli vähäinen ja ennakkoluuloinen. Kommunismin ja sulkeutuneisuuden ajasta on sentään jo 30 vuotta, eikä tavallinen turisti juurikaan huomaa enää merkkejä niistä - paitsi Enver Hoxhan rakennuttamat 750 000 betonibunkkeria, joita voi bongata etenkin rannikolla.
Hoxhan rakennuttamia betonibunkkereita.
Kokemukseni perusteella sanoisin, että nykyinen Albania on vastakohtien maa: on vuoristoa ja alavaa maata, rikkaita ja kerjäläisiä, kauniita maisemia ja rumia hökötyksiä, ökyautoja ja aasin vetämiä rattaita, loistavia asvalttiteitä ja kuoppaisia kärrypolkuja, rotukoiria ja kulkukoiria, roskaisuutta ja siistejä pihoja, puistoja ja rantoja.
Ennen kaikkea Albania on ystävällisten ihmisten maa. Koronatilanteen takia keskustelut heidän kanssaan jäivät valitettavan pinnallisiksi, niinpä nämä hajatelmani perustuvat enimmäkseen näköhavaintoihin pyöräillessäni pienellä 250 kilometrin pituisella siivulla rannikkoseutua. Suurin osa Albaniasta on vuoristoa, ja vuoristo-Albania eroaa suuresti rannikko-Albaniasta, luulisin.
Albania ei enää ole Euroopan köyhin maa, mutta kymmenen köyhimmän joukossa kuitenkin. Tämä näkynee mm. heikkona infrastruktuurina, jolloin maa on hyvin haavoittuvainen huonojen säiden sattuessa, seurauksena mm. tulvia ja sähkökatkoja.
Puiden hoitoa Fierissä.
Ja vaikkapa omalla alallani kirjastoissa: esim. Kroatiassa kirjastot näyttivät olevan lähes Suomen tasoisia, mutta täällä ne ovat jääneet suunnilleen 1970-luvulle. Vierailemissani kaupunginkirjastoissa ei ole ollut tarjota esim. toimivaa internet-yhteyttä asiakkaille.
Liikenteestä
Albanialaisten mielestä autolla kuuluu ajaa mahdollisimman lujaa nopeusrajoituksista huolimatta. Kaupungeissa liikenne on kaoottista ja puuroutuu helposti, kun teillä on jatkuvasti esteitä.
Pysäköidä saa vaikka keskelle kaistaa, kunhan laittaa hätävilkut päälle. Olenpa nähnyt tilanteen, jossa kaksi autoa on pysähtynyt rinnakkain tukkien risteyksen, ja kuskit keskustelevat keskenään avointen ikkunoiden kautta, kiireettä.
Auton äänitorvea kuuluu soittaa aina ennen mutkaa, tunnelia tai muita kohtaamisia. Tööttäys toimii sekä ystävällisenä tervehdyksenä että varoituksena. Ärsyttävintä pyöräilijän kannalta on, kun takana tuleva auto tööttää "varoitukseksi", vaikka pyöräilijä on jo hyvin kuullut lähestyvän auton äänen.
Jalkakäytävät ja pyörätiet (niitäkin periaatteessa on!) ovat usein kulkukelvottomia (kuoppaisia, kannettomia reikiä, roskaisia, pysäköityjä autoja), joten jalankulkijat ja pyöräilijät joutuvat käyttämään autojen ajokaistoja, mikä puolestaan hidastaa autojen liikkumista.
Yllättävän sujuvasti liikenne kuitenkin soljuu omilla Albanian säännöillään, eikä onnettomuuksiakaan ilmeisesti satu kovin usein.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti