Zadar korona-aikaan

29.11.2020 Gornji Karin - Zadar, 40 km

Myötätuulen siivittämänä ajoimme lähes viivasuoraa tietä Adrianmeren rannalle Zadariin, joka on suosittu turistikohde. Täällä mekin vietimme pari päivää.

Zadar korona-aikaan 

Zadarissa on hyvin säilynyt muurien ympäröimä vanhakaupunki, jonne kuljetaan kauniiden porttien kautta. Kaupungin muurit on valittu Unescon maailmanperintökohteiden listalle.

Lucka Vrata -portti vie Zadarin vanhaan kaupunkiin.

Jotkut putiikit ovat auki nyt korona-aikaankin, ja joistakin kahviloista sai ostaa kahvia mukaan. Muuten kaikki ravintolat, kahvilat ja museot ovat kiinni. Väkeä oli jonkin verran, enimmäkseen ilmeisesti paikallisia.

Forum-keskusaukio oli hiljainen.

Zadarin rantapromenadilla on pari kiinnostavaa nähtävyyttä, joista voi nauttia ilmaiseksi korona-aikaankin. Toinen on paremminkin kuultavuus, sillä siinä ei sinänsä ole mitään nähtävää, pelkät marmoriportaat, joissa on reikiä. Rei'istä kuuluu jänniä ääniä, jotka voisivat olla jonkun nykysäveltäjän luomaa musiikkia. Nämä Meriurut (Morske orgulje) soivat, kun aaltojen liikkeestä syntyy ääntä pilleissä, jotka sijaitsevat portaiden alla.

Meriuruista (Morske orgulje) näkyy ulospäin vain portaat, joissa on reikiä.

Meriurkujen vieressä on toinen ekologinen ja korona-aikaan sopiva nähtävyys, Aurinkotervehdys (Pozdrav suncu). Aurinkopaneeli kerää päivän aikana energiaa, ja illan pimettyä aloittaa hienon valoshown.

Valoshow Aurinkotervehdys-aurinkopaneelissa (Pozdrav suncu).

Pyöräily Zadarissa

Pyöräilyn mainitaan kuuluvan Zadarin aktiviteetteihin. Pyöräily itse kaupungissa ei ole kuitenkaan kovinkaan miellyttävää, esimerkiksi pyöräteitä ei juurikaan ole.

Eurovelo 8 -reitti on merkitty kylteillä rantatielle, mutta sitäkään ei ole kovin hauska ajaa. Pohjoiseen Niniin päin johtaa hyvä pyörätie, joka alkaa kaupungin ulkopuolella. Zadarin ympäristö sinänsä on melko tasaista, joten maantiepyöräily seudulla on ihan mukavaa.

Sfinksi - salattu nähtävyys 

Huomasimme Zadarissa myös salatun nähtävyyden - sfinksin. Eipä taida olla aito egyptiläinen, vaan lienee tehty 1900-luvun alussa betonista. Sen tekijää ja tekoaikaa ei tiedetä tarkasti, ja muutenkin siihen liittyy paljon salamyhkäisyyttä ja tarinoita: 

Tajna zadarske sfinge

Sfinksi Zadarissa 

Auringonlasku Zadarissa

Tämä on mainittava erikseen, sillä Zadarin auringonlasku on maailmankuulu. Alfred Hitchcock on kuulemma sanonut, että Zadarissa näkee luultavasti maailman hienoimman auringonlaskun. Hänen kanssaan on helppo olla samaa mieltä.

Auringonlasku Zadarissa.

Gornji Karin

Jäimme Gornji Kariniin toiseksikin yöksi, kun tänne "korpeen" kerran vaivauduimme.

Maantieteellisesti tämä on mielenkiintoinen paikka, kahden "meren" takana. Meret ovat merenlahtia, jotka muistuttavat enemmän järviä, niiden suolapitoisuuskin on huomattavasti alhaisempi.

Ensiksi on suurempi Novigradinmeri (Novigradsko more), joka liittyy kapean salmen kautta Adrianmereen. Novigradinmereen puolestaan on myös kapean salmen kautta yhteydessä Karininmeri (Karinsko more), jonka rannalla nyt olemme. 

Karininmeri muistuttaa enemmän järveä.

Tämä lienee kesäisin suosittua turistialuetta, nyt mukavan hiljainen paikka.

Teimme pienen kävelylenkin Karisnica-joen varrella. Sieltä löytyi vanhan vesimyllyn raunio.

Vanha vesimylly Karisnica-joessa.

Lähistöllä on myös 1700-luvulla rakennettu kirkko.

Gornji Karinin kirkko

Mehän olemme nyt myös Pohjois-Dalmatiassa, jossa dalmaatit asuivat ennen ajanlaskun alkua. Sittemmin tätä aluetta ovat isännöinneet ainakin roomalaiset, venetsialaiset, unkarilaiset, turkkilaiset, slaavilaiset kansat ja italialaiset. Dalmatia liitettiin Jugoslaviaan toisen maailmansodan jälkeen. Dalmatian nimi on säilynyt vielä koirarodun nimessä, sekin on täältä kotoisin. Kyseisiä koiria en ole täällä vielä nähnyt, monia muita kylläkin.

Mainittakoon vielä, että tänään Kroatian tv-uutisissa oli juttua Rovaniemeltä ja Lapista! Kyse oli Lapin matkailun ahdingosta koronatilanteen takia. Mm. joulupukkia ja matkailuyrittäjiä haastateltiin, osa puhui englantia, osa suomea.

Karlobag - Gornji Karin, 94 km

Epähuomiossa tulimme varanneeksi aamulla seuraavan yösijan noin 90 kilometrin päästä, Gornji Karinista.

Onneksi tiet olivat melko tasaisia, joten ehdimme majapaikkaamme taas juuri ennen pimeän tuloa.

Ensin ajoimme tuttua Jadranska Magistralaa pitkin Velebitin kanaaliksi kutsutun merenlahden loppuun asti. Liikennettä oli taas yllättävän vähän, hiljaista oli kuin huopatossutehtaalla.

Antaa mennä, kun on alamäki taas - Jadranska Magistralalla.

Tien varrella oli myös hyvin vähän asutusta. Velebitin kanaalin eteläosassa oli Paklenican Riviera, varmaankin kesäisin mukava lomanviettopaikka, nyt ihan autio.

Velebitin kanaali -merenlahti päättyi suunnilleen tänne.

Sisämaahan päästyämme ylitimme mm. kauniin Maslenican sillan (Maslenicki most).

Maslenicki most 

Sää oli pilvinen, ja sillan jälkeen meidät kasteli sadekuuro, ensimmäisen kerran tällä reissulla. Sade jäi lyhyeksi ja seuraavaksi suuntasimme Novigradin merelle eli Novigradsko more -nimisen merenlahden vartta kulkevalle pikkutielle. Tie osoittautuikin oikein mukavaksi, hiljaiseksi ja enimmäkseen tasaiseksi. Vähän ennen määränpäätämme tosin oli taas aikamoinen alamäki. Tien pintaa oli karhennettu ja reunalla oli jotain valkoista - jäätäkö? Ei sentään, vaan suolaa. Ilmeisesti tämä tien pätkä saattaa olla ajoittain liukas. 

Majapaikkaan päästyämme kävimme vaihteeksi syömässä kala-aterian läheisessä bistrossa. Ravintolat tosiaan suljetaan täälläkin huomisesta lähtien jouluun asti, mutta majoitusliikkeet saavat ilmeisesti olla auki, joten voimme jatkaa matkaamme entiseen tapaan. 

Sveti Juraj - Karlobag, 55 km

Jadranska Magistrala oli tänään mukava elämys. Aurinko lämmitti (jopa ruskettavasti), tuuli tuulahteli leppoisasti, eikä liikennettäkään ollut liikaa. Saimme nauttia taas rauhassa maisemista. 

Sumuisia vuoria kohti. Vuoret kuuluvat Velebitin kansallispuistoon.

Ylä- ja alamäkiä riitti edelleen, ehkä enemmän nousua, kunnes laskeuduttiin jyrkästi meren pinnan tasolle ennen Karlobagia, jonne jäimme yöksi. Tällä kertaa alamäessä tuntui paremmalta taluttaa pyörää, jarrupaloja säästäen.

Luovuimme suunnitelmasta mennä lautalla Pagin saarelle. Fifty-sixty, oliko hyvä päätös. 

Kuu on noussut Karlobagissa.

Nettiä selaillessa satuin huomaamaan uutisen, että myös Kroatiassa tulee voimaan tiukkoja rajoituksia jouluun asti. Ravintolat ja baarit suljetaan. Se ei meitä hirveästi haittaisi, koska emme tähänkään asti ole juurikaan käyneet niissä.

Hotellien osalta mainittiin, että ne saavat palvella vain omia asiakkaitaan. Tämä jäi hieman epäselväksi, mitä sillä tarkoitetaan, saavatko esim. ottaa vastaan uusia asiakkaita. Uudet määräykset astuvat voimaan lauantaina, joten meillä on huominen päivä aikaa selvittää, mitä tämä tarkoittaa meille.

Opatija - Sveti Juraj, 2 päivää, 95 km

24.11.2020 Opatija - Smirka, 40 km

Hidas aamiainen terassilla Opatijassa.

Ilman tarkempia suunnitelmia lähdimme kohti Rijekaa, joka on Kroatian kolmanneksi suurin kaupunki ja tärkeä satamakaupunki. Etenimme hitaasti sen rantateitä ja katselimme sataman laivoja. 

Emme jääneet kaupunkiin pitemmäksi aikaa, vaan jatkoimme eteenpäin D8-rantatietä. Se ei olekaan mikään idyllinen pikkutie, vaan muuttuikin vilkkaaksi Adrianmeren highwayksi, Jadranska Magistralaksi (E65). 

Voimakkaalla boratuulella sen siltoja saatetaan sulkea. Nytkin alkoi yhtäkkiä tuulla, liekö ollut boratuuli, mutta välillä se riepotteli niin, että oli vaikeuksia pysyä tiellä. Vastatuuli vei sen verran voimia, että jäimme yöksi ensimmäiseen havaitsemaamme majoitukseen Smrikan kylässä, ja maksoimme ylihintaa.

Krkin saari on ollut näköpiirissämme pari päivää.

25.11.2020 Smirka - Sveti Juraj, 55 km

Maisemissa ei ole moittimista, mutta en suosittelisi Jadranska Magistralaa heikkohermoisille (joka itsekin välillä olen). Tie on kapea, eikä ole kunnon piennarta eikä aina kaiteitakaan. Ylämäkeä ja alamäkeä lähes koko ajan. Välillä mennään vuorenrinnettä niin, että alapuolella on suora pudotus mereen.

Tie on välillä myös hyvin vilkas, ja sitä ajavat myös rekat. Nyt liikennettä on ollut onneksemme siedettävästi.

Jadranska Magistrala parhaimmillaan.

Tiellä on myös korkeita siltoja, joista yksi sellainen tuli vastaan tänään Crikvenicassa. Ennen sitä oli tuulivaroitus- ja jalankulku kielletty -merkit. Siinä vaiheessa joukkueemme jakaantui kahtia. Toinen uskalsi ylittää sillan, toinen ei. Toinen palasi takaisin päin ja löysi ihan mukavan kiertotien, mutta siihen kului aikaa. Sillan ylitys ei kuulemma sitten loppujen lopuksi ollutkaan kovin paha kokemus tänään, kun onneksi ei ollut kovin tuulista.

D8-tien silta Crikvenicassa.

Rijekan jälkeen on ollut lähinnä pikkukyliä ja maaseutua. Asetuimme tänään yöksi kauniiseen Sveti Jurajin kylään, ja majapaikka löytyi taas helposti suoraan kyselemällä. Makuupusseille tuli käyttöä, kun ilmalämpöpumppu ei toiminut, ja huoneen lämpö jäi 10-asteiseksi. Emme viitsineet tehdä tästä numeroa, kun kerran pärjäsimme ilman lämmitystäkin.

Auringonlasku Sveti Jurajissa.

Labin - Opatija, 52 km, 20 alamäkikilometriä

Heräsimme hitaasti aurinkoiseen aamuun ja maaseudun tunnelmaan. Majapaikan emännällä oli pieni kanala, jonka kanojen aamuruokailua seurailimme. Olemme alkaneet nukkua yhä pidempään. Uni maistuu hyvin pitkien ulkoilmassa vietettyjen päivien jälkeen. Pyöräily on parasta lääkettä univaikeuksiin.

Tänään oli ehkä hienoin tähän asti kokemani pyöräilyelämys yhtenä päivänä.

Pyöräilimme Labinista ensin Kršaniin, jossa alkoivat vuoristomaisemat. Pientä nousua Plominiin, jossa oli hieno näköala alla olevalle vuonomaiselle lahdelle. 

Näkymä Plominissa

Tästä alkoi upea pyöräilykokemus. Muutaman kilometrin päässä ensin tien kääntöpiste, jossa oli hotelli Flanona ja kahvila loistavalla paikalla, näkymä  Kvarnerinlahdelle Rijekaan asti. 

Näkymä Kvarnerinlahdelle Rijekaan päin.

Loppumatka Opatijaan oli enimmäkseen loivaa alamäkeä ja tasaista. Yhtämittaista alamäkeä oli noin 20 kilometriä. Tämä reitti kannattaa siis mennä juuri tähän etelä-pohjoinen-suuntaan, ellei halua harrastaa ylämäkipyöräilyä. En tosin suosittele tätä korkeanpaikan kammoisille.

Pelkäämälläni "Route 66":llä oli nyt melko vähän liikennettä, joten ajaessa ehti myös ihailla maisemia. Oikealla sininen Kvarnerinlahti,  vasemmalla metsäinen vuorenrinne. 

Saavuimme taas hyvissä ajoin Opatijaan majapaikkaamme, josta myös on hieno näköala merelle. Kävimme vaihteeksi iltakävelyllä kaupungilla. Yritin muistella edellistä käyntiäni täällä teini-ikäisenä Jugoslavian aikaan joskus 1970-luvun lopulla, mutta jostain syystä paikka ei tuntunut tutulta.

Näkymä majapaikkamme terassilta Opatijassa.

Korona-ajan nähtävyyksiä: puistot

Kävimme aamupäivällä Labinin lähellä katsomassa myös yhtä nähtävyyttä, Dubrovan veistospuistoa. Se sopii hyvin korona-ajan vierailukohteeksi: kulttuuria ulkona, avoinna ympäri vuorokauden, ei sisäänpääsymaksua. Puistossa on lähes sata tunnettujen taiteilijoiden veistosta.

Dubrovan veistospuisto sopii hyvin modernin taiteen ystäville.

Hyvästit Istrialle

Tänään siirryimme Istriasta Primorje-Gorski Kotarin alueelle, vaikka olemme vielä aivan Istrian niemimaan pohjoisosassa.

Istrian niemimaa oli minulle uusi kokemus, aikaisemmin olin käynyt vain Sloveniassa ja Opatijassa (ja Pulan lentokentällä).

Italian vaikutus näkyy, aikaisemmin alue kuului Italialle, ja liitettiin Jugoslaviaan vasta toisen maailmansodan jälkeen.

Itärannikon vuoristoisuus yllätti minut, tietysti olisi voinut tutkia karttaa etukäteen vähän tarkemmin...

Pyöräilyn kannalta oli sekä hienoja että vähemmän hienoja teitä. Pyöräteitä oli vähän, ja enimmäkseen joutui ajamaan maanteillä. Autot ajoivat vauhdikkaasti ohi, mutteivät sentään päälle. Hankalinta pyöräily oli mielestäni kaupunkien kapeilla kaduilla.

Nyt kiersimme pääasiassa rannikkoa, sisämaa jäi näkemättä, sielläkin lienee nähtävää ja koettavaa.

Pula - Labin, 60 km (15 vuoristokilometriä)

Olimme perehtyneet hyvin tämän päivän korkeuseroihin, joten tiesimme, mitä on luvassa. Realistiseksi tavoitteeksi asetimme Labinin vuoristokaupunkiin ehtimisen, kilometrejä "vain" kuutisenkymmentä, mutta niistä n. 15 vuoristokilometriä. Tämä osoittautuikin juuri sopivaksi matkaksi tänään.

Reittivaihtoehtoja oli useita, ja valitsimmekin loppujen lopuksi sopivan reitin Vodnjanin pikkukaupungin kautta. Yritimme välttää vilkkaampaa paikallista "Route 66":iä. Eurovelo 8 -pyöräreitti olisi taas mennyt turhan mutkikkaasti pittoreskien kylien kautta.

Aamupakkausten lomassa huomasin ensimmäisen materiaalisen menetyksen: olin hukannut silmälasini jonnekin eilen. Pärjään tosin ilmankin; auringon paistaessa voin käyttää aurinkolaseja, ja mukana on myös piilolinssejä.

Pulan "kehätiellä" meinasi tulla uskon puute, emmekö ikinä pääse Pulasta. Mieli rauhoittui, kun selviydyimme partisaanien tielle (Partizanski put) oliivi- ja viiniviljelmien varrelle.

Tie nousi tasaisesti kauniiseen Barbanin kylään, jossa pysähdyimme perinteisille kahveille. 

Barbaniin vievä portti.

Siitä alkoikin sitten päivän vuoristo-osuus: kolme kilometriä serpentiinilaskua. Myös alamäet käyvät varsinkin käsivoimille, kun ohjaustankoa tulee puristettua voimakkaammin.

Alamäen jälkeen seurasi tietysti vastaava ylämäki: noin kymmenen kilometriä enemmän ja vähemmän nousua keskiaikaiseen Labinin vuoristokaupunkiin (320 metrin korkeudessa) ja satumaisiin maisemiin.

Päivän viimeisellä nousulla kohti Labinia.

Labinin vanhakaupunki  - näkymä terassiltamme.

Meillä on myös merinäköala - näkymä toiseen suuntaan.

Parin kilometrin kauppareissu oli päivän viimeinen koettelemus, taas mentiin ylä- ja alamäkeä vanhan kaupungin läpi edestakaisin. 

Rovinj - Pula, 40 km + kaupunkiajoa

Apua! Pulassa! No ei tämä niin paha paikka olekaan.

Aloitimme päivän pienellä kaupunkikierroksella Rovinjin vanhassa kaupungissa. Se on kieltämättä kaunis ja hyvin säilynyt. 

Rovinjin vanhakaupunki 

Majoitusliikkeiden määrästä (jotka nyt ovat enimmäkseen kiinni) voi päätellä, että Rovinj on suosittu turistikaupunki, nytkin siellä näytti olevan jonkin verran matkailijoita.

Myös Rovinjissa harrastetaan pyöräilyä.

Taas yritimme löytää pyörätietä, jonka pitäisi kulkea rannikkoa pitkin. Ei löytynyt, tai sitten se oli vain hiekkapolku. Suuntasimme siis yhden sorapätkän kautta jälleen maantielle, joka johti sisämaahan päin. Tie oli tasaista ylämäkeä Balen pikkukaupunkiin asti, jossa käväisimme taas kahvilla.

Balesta jatkoimme jälleen D75-tietä Pulaan, tasaisesti ja loppumatkan enimmäkseen alamäkeen. Kiusana oli vain melko viileä, voimakas ja puuskainen tuuli, joka välillä meinasi heittää meidät ojaan.

Pulaan saavuimme tällä kertaa hyvissä ajoin, ja suunnistimme etukäteen varaamaamme majapaikkaan. Siellä oli vastassa ystävällinen isäntä, joka esitteli paikkoja englannin-saksan sekoituksella.

Ehdimme käydä vielä pikaisesti tutustumassa Pulaan, jonka yleisvaikutelma on vähän rähjäinen, mahdollisesti muistumia vielä Jugoslavian ajoilta. Kaupungissa on suuria korkeuseroja, joten pyöräily siellä kävi ihan kuntoilusta.

Myös Pulassa on kaunis vanhakaupunki ja erittäin hyvin säilynyt amfiteatteri sekä muita muinaisten roomalaisten aikuisia rakennelmia. 

Pulan amfiteatteri on yksi suurimmista säilyneistä roomalaisareenoista.

Mielestäni Pulan amfiteatteri on hienompi kuin Colosseum, ja Wikipedian mukaan se onkin yksi maailman suurimmista edelleen pystyssä olevista roomalaisareenoista. Siellä järjestetään edelleen kesäisin kaikenlaisia tapahtumia, muun muassa Pulan elokuvajuhlat.

Pulassa on paljon hyvin säilyneitä roomalaisrakennelmia, kuten tämä Sergiusten riemukaari.

21.11.2020 Rantalomapäivä Pulassa

Tuuli tuiversi aamulla siihen malliin, että toinen päivä Pulassa tuntui hyvältä ajatukselta. Ei huvittanut lähteä vastatuuleen, varsinkin kun tiedossa on taas vuoristo-osuuksiakin. Tuuli näyttäisi tyyntyvän hieman huomenna, jolloin ehdimme hyvin jatkaa matkaa.

Vietimme siis leppoisan "rantaloman" Pulassa; pyöräilimme sen rannoilla ja ihailimme merta. Vesi olisi ollut lähes uitavan lämpöistä, ja näimmekin uimareita eräällä rannalla, mutta itsellämme ei sattunut olemaan uimapukuja mukana.

Kävimme torilla, ostimme kalaa, perunoita ja vihanneksia, ja valmistimme maukkaan kala-aterian.

Yritimme myös selvitellä mukavaa pyöräreittiä Pulasta eteenpäin huomiseksi. Netistä löytyi ainakin yksi hyvä suositus, jota voisi yrittää seurailla.

Marraskuinen uimaranta Pulassa.

Umag - Rovinj, 75 km

Aamupäivä sujui suht mukavasti Poreciin pyöräillessä. Tosin Slovenian mainioita pyöräteitä tuli ikävä. Ajelimme pääasiassa D75-tietä, jonka varressa oli välillä pyörätiekin.

Novigradin (uuden kaupungin) jälkeen tulimme kauniille pengertielle, joka ylitti Luka Mirna -merenlahden. Lahti näytti olevan lintujen suosiossa; näimme ainakin haikaroita ja merimetsoja kalastamassa, sekä lukuisia muita, joita emme tunnistaneet.

Luka Mirna -lahden ylittävä pengertie.

Pengertien jälkeen alkoikin päivän ensimmäinen vuoristoetappi. Tie kulki kauniin mäntymetsän läpi, eikä nousu ollut vielä kovin paha.

Porec oli lievä pettymys. Vanha kaupunki oli hieno, mutta muuten kaupunki oli tylsähkö. Siellä olisi ollut Eufrasiuksen basilika, joka on Unescon maailmanperintökohde, mutta se jäi tällä kertaa näkemättä, koska opasteita ei näkynyt missään, emmekä viitsineet selvittää sijaintia tarkemmin. Käväisimme kahvilla ja jatkoimme matkaa.

Seuraava luontokohde oli vuonomainen Limski Kanal, jonka yli ei päässyt, vaan se piti kiertää. Kanaalin vartta kulki "pyörätie", mutta se osoittautui soratieksi, joten käännyimme takaisin päätielle. Ja sitten alkoi varsinainen vuoristoetappi! Nousua oli pari kilometriä, mutta huipulta oli mahtava näköala vuonolle, ja saman verran alamäkeä, ja sitten taas nousua.

Näkymä Limski Kanalille tien ylimmästä kohdasta.

Onneksi Seppo huomasi oikoreitin vähän ennen huippua, ja pääsimme suht. helposti Rovinjiin johtavalle tielle.

Tässä vaiheessa alkoi epäilyttää, ehtisimmekö Rovinjiin ennen pimeää. Sitä ennen ei oikein ollut kauppoja eikä isompia kyliä, jossa olisi voinut yöpyä teltassa, tosin yöt alkavat olla jo aika viileitä täälläkin.

Niinpä jatkoimme ajamista. Vähän ennen Rovinjia kohtasimme ikävän näyn: tiellä oli juuri sattunut kolari, ja poliisit olivat ohjaamassa liikennettä. Peltiä oli ainakin rytissyt, toivottavasti ei ihmisvahinkoja ollut aiheutunut. Tuli olo, ettei pyöräily ehkä sittenkään ole täysin vaaratonta tässä maassa. Kroatian autoilukulttuuri poikkeaa Italiasta huomattavasti nopeutensa puolesta, ajetaan kovaa ja ohitellaan, vaikka vuoristotiet ovat kapeita. Mieluiten menisimme pyöräteitä, jos niitä vain olisi enemmän tarjolla. 

Selvisimme kuin selvisimmekin Rovinjiin juuri ennen pimeää, ja löysimme pienen haeskelun jälkeen mukavan "studiohuoneiston" parin kilometrin päästä keskustasta. Hyvin päättyi lopulta tämäkin päivä, jonka kruunasi Sepon tekemä Frutti di mare -pasta ja lämmin suihku.

Trieste - Umag, Kroatia, 65 km

Pääsimme Kroatiaan!

Italian ja Slovenian rajalla ei ollut minkäänlaista rajatarkastusta. 

Italiasta Sloveniaan pääsi helposti mainiota Eurovelo 8 -pyörätietä pitkin.

Ylitimme rajan Eurovelo 8 - pyörätietä pitkin. Olemme seurailleet kyseistä reittiä itse asiassa Venetsiasta asti, hieman oikoen välillä.

Sloveniassa pyörätiet ovat erinomaisia ainakin rannikolla. 

Slovenian rannikolla pyörätiet olivat erinomaisia.

Eurovelo-reittikin oli erinomaisesti merkitty. Se muuttui jossain välissä paikalliseksi D8-reitiksi.

D-8 eli Eurovelo 8 -reitti oli Sloveniassa hyvin merkitty, karttaa ei juurikaan tarvittu.

Oma mokamme oli, että lähdimme Koperin jälkeen liiaksi kohti rantaa (mahtavat maisemat tosin), ja teimme ylimääräisen vuoristoetapin.

"Vuoristoetapilla" Strunjanissa Sloveniassa.

Piranin kauniin pikkukaupungin ohitimme tällä kertaa; muutama vuosi sitten tekemäni pyörämatkani Sloveniassa päättyi sinne. Kaupunki on kaunis, muttei kovin pyöräystävällinen kapeine katuineen.

Kun löysimme takaisin D8-reitille, päädyimme myös mukavasti suoraan Kroatian rajalle, jossa oli kaksi kontrollipistettä molemmin puolin rajaa. Outoa siinä mielessä, että molemmat ovat EU-maita.

Jännitimme hieman Kroatian pistettä, mutta kysyivät vain, minne olemme menossa, eivät millä asioilla liikumme, tai onko käyty koronatestissä. Ei muuten vieläkään olla, mutta koska flunssan oireita ei ole ollut, luotetaan nyt sitten siihen, ettei meillä (toivottavasti) ole ko. tautia.

Ensimmäiseksi Sloveniassa ja Kroatiassa kiinnittyi huomio siihen, ettei täällä pidetä maskeja jopa ulkona joka paikassa, kuten Italiassa, vaikka koronatilanne on täällä vähintään yhtä paha.

Mielenkiintoista myös se, että tuntuu, että ymmärrän tv-uutisista enemmän, kuin Italiassa. Kroaatin kieli on niin lähellä venäjää (jota olen opiskellut), että siitä ymmärtää jotain.

Päädyimme ensimmäiseksi yöksi Umagiin Adrianmeren rannalle. Kodikas majapaikka löytyi helposti, ja päätimme vaihteeksi mennä ravintolaan syömään. Sattui olemaan Kroatian sodan uhrien muistopäivä, ja senkin takia melkein kaikki paikat olivat kiinni. Satamasta löytyi sentään yksi paikka, joka oli auki. Olimme lähes ainoat asiakkaat, joten turvavälit oli helppo pitää. Päivän kala, kampela, oli maukasta mutta turistihintaista.

Tuumauspäiviä Triestessä

16.11.2020

Olemme olleet reissussa nyt kaksi viikkoa, ja pyöräilleet joka päivä viimeisten seitsemän päivän ajan.

Tänään on ensimmäinen sadepäivä. Niinpä päätämme pitää lepopäivän ja tuumaustauon. Jäämme toiseksi yöksi majapaikkaamme ja varaamme ainakin seuraavaksi yöksi myös Airbnb-asunnon. Toistaiseksi siis majoittumista meiltä ulkomaalaisilta ei kielletä.

Mitä seuraavaksi?

Näyttää siltä, että eteenpäin etelään Sloveniaan ja Kroatiaan emme nyt turisteina pääse. Albaniaan ehkä pääsisi, mutta välissä on monta maata. Normaaliaikana Triestestä lähtisi lauttoja suoraan Albanian Durresiin, mutta nyt ne eivät näytä kulkevan. Junalla matka olisi liian pitkä ja monimutkainen.

Itävaltaan ei voi mennä, siellä on täysi sulku, eikä takaisin Saksaankaan. Vaihtoehdoksi saattaisi jäädä Sveitsi, mutta siellä joutuisi ilmeisesti kymmenen päivän karanteeniin.

Päätämme siis toistaiseksi jäädä Triesteen ihmettelemään tilannetta. Huomenna on taas parempi ilma, ja voimme pyöräillä lähiympäristössä.

Trieste on vanha roomalainen kaupunki, ja täällä on mm. hyvin säilynyt hieno amfiteatteri. Myöhempinä aikoina Jugoslavia ja Italia kiistelivät alueesta. Trieste oli vapaa-alueena vuosina 1947-54, kunnes alue jaettiin sopimuksella Italian ja Jugoslavian kesken. Triestessä asuu vieläkin merkittävä sloveniankielinen vähemmistö, mikä näkyy mm. katukylteissä. 

Rantaseutu on tasaista, mutta sisämaahan mennessä nousua riittää pyöräilijälle. Liikenne on italialaiseen tapaan vauhdikasta, mutta autoilijat ottavat pyöräilijät hyvin huomioon. 

Täytyy myöntää, että matkailu korona-aikaan jää hyvin pinnalliseksi. Välttelemme kontakteja ja käymme vain kaupassa. Ei tule puhuttua ihmisten kanssa, sitä rajoittaa myös vajavainen kielitaito, emme osaa italiaa. Nyt voisi olla aikaa opetella.

Triesten piazzoilla on jo joulutunnelma.

17.11.2020 - tiedusteluretki Slovenian rajalle

Aurinko paistaa taas, ja vietämme tämän päivän vielä Triestessä. Teemme kuitenkin tiedusteluretken Slovenian rajalle - sinne johtaakin viitoitettu pyörätie! Rajan ylitys sujuu ihan helposti - toivottavasti huomennakin. Uskaltanemme siis lähteä kokeilemaan onneamme Sloveniaan ja Kroatiaan. Italian opiskelukin saanee nyt jäädä.

Viitoitettu hyväkuntoinen pyörätie johtaa Triestestä Sloveniaan.

Käväisemme myös läheisessä pikkukaupungissa Muggiassa noutopizzalla. Paikka muistuu mieleen aiemmalta pyöräreissultani; silloin matkustin pyörän kanssa lautalla Triestestä Muggiaan, nyt sekin taitaa olla tauolla. Väkeäkin oli silloin monin verroin enemmän, nyt näkyy vain muutamia paikallisia.

Latisana - Trieste, 80 km

Melkein heti Latisanasta lähdettyämme koimme reissun ensimmäisen rengasrikon, Sepon pyörän eturengas piti vaihtaa. Onneksi mukana oli sopiva vararengas, ja korjaus hoitui osaavin käsin hetkessä.

Reissun ensimmäinen renkaan vaihto hoitui hetkessä.

Maantiet olivat edelleen pitkiä ja tasaisia, jopa tylsiä kuin Pohjanmaalla.

Piristystä matkaan antavat joskus italialaiset paikannimet.

Välimeren rannalla sijaitsevan Monfalcanon jälkeen maisema muuttui vuoristoiseksi, ja upea rantatie antoi intoa polkemiseen. 

Välimerta ihailemassa.

Triesten kaupungin lähestyessä mahtava Välimeren rannikko loisti edessämme ja sujuttelimme parin kilometrin pitkää alamäkeä kaupunkiin. Maisema oli itse asiassa tuttu minulle jo aikaisemmalta Slovenian pyörämatkaltani, jolloin poikkesin myös Triestessä.

Tämä huikea maisematie oli tuttu aiemmalta reissulta.

Tiet olivat ihmeen hiljaisia koko matkan, johtuen varmaan sunnuntaista ja osittaisesta lockdownista. Jännitimme, milloin poliisit tulisivat kysymään, millä asioilla liikumme. Mitään kyselyjä ja tarkastuksia ei edelleenkään ollut. Pääsimme myös helposti majoittumaan Triestessä halpaan majapaikkaan ilman suurempia kyselyjä.

Lido di Jesolo - Latisana, 55 km

Mieliala hieman apeana lähdimme kuitenkin polkemaan kohti Friuli-Venetsia-Giulian maakuntaa ja Triesteä, josta pääsisimme kenties jatkamaan Sloveniaan ja Kroatiaan. Kannattanee pyrkiä pois Italiasta, ennen kuin tilanne vielä pahenee.

Aluksi seurailimme I3-maisemareittiä Välimeren rantaa pitkin. 

Lähtö aamutuimaan Lido di Jesolon rannoilta.

Kalastusta (?) Cortellazossa.

Juomatauolla mielenkiintoisella I3-tiellä.

Caorlen kaupungin jälkeen tie kääntyi sisämaahan päin. Samalla luovuimme maisemien ihailusta ja rannikkoreitistä, ja yritimme valita lyhimmän tien Triesteen.

Tämä alue tuntuu olevan Italian "Pohjanmaata": aakeaa laakeaa ja viivasuoria teitä.

Hyvissä ajoin ennen pimeää saavuimme San Michele Al Tagliamentoon, joka on aivan Veneton ja Friuli-Venetsia-Giulian rajalla. Tagliamento-joki toimii rajajokena. Kokeilimme ylittää joen, ja se kävi helposti, mitään tarkastuksia tai kyselyjä ei ollut. Yhtäkkiä olimme Latisanassa ja oranssilla alueella.

Kun ilma tuntui lämpimältä, päätimmekin nukkua teltassa. Löysimme hyvän telttapaikan pusikosta aivan kaupungin liepeiltä. Todellista korona-ajan matkailua. 

Telttamme Latisanassa.

Koirat haukkuivat, kirkonkellot soivat ja kukot kiekuivat, mutta muuten yö oli hiljainen ja rauhallinen. Aamulla meidänkin karavaani lähti taas kulkemaan.

Padova - Lido di Jesolo, 80 km

Tänään päivä päättyi hyvin, vaikka olikin perjantai 13. päivä. Pyöräilimme 80 kilometriä Padovasta Välimerelle Lido di Jesoloon. Padova olisi normaalioloissa ollut mielenkiintoinen ja vilkas kulttuuri- ja yliopistokaupunki, mutta tällä kertaa tarkempi tutustuminen jäi tekemättä, ja lähdimme matkaan heti aamulla.

Pyörätie Padovasta kohti Venetsiaa alkoi lupaavasti kauniin Piovego-kanavan vartta, mutta jatkui Venetsian lähelle Mestreen tylsähkönä taajamatienä.

Pyörätie Padovassa Piovego-kanavan varrella.

Jätimme myös Venetsian (olen käynyt siellä aiemmin) tällä kertaa rauhaansa, ja jatkoimme suoraan Välimeren rannalle Lido di Jesoloon. Tämäkin lienee kesäisin melkoinen turistirysä, nyt aika hiljainen paikka. 

Autiota hiekkarantaa Lido di Jesolossa.

Kävimme vaihteeksi pizzeriassa syömässä; tähän asti olemme kokkailleet ruuan itse hotellihuoneissa. Kesti vähän aikaa löytää pizzeria, joka olisi auki ja josta saisi pizzaa. Yhden löysimme, ja sehän riitti. Ravintoloiden pitäisi sulkeutua klo 18 tällä keltaisella alueella, mutta kyseinen pizzeria jäi kyllä edelleen auki, kun poistuimme sieltä klo 18 maissa.

Hyvän päivän iltana kuulemme tv:stä kuitenkin huonoja uutisia: Friulin alue muutetaan keltaisesta oranssiksi, mikä tarkoittaa sitä,  ettemme voi mennä  sinne ilman hyvää syytä. Olimme ajatelleet suunnata juuri siihen suuntaan, onhan siellä ollut tähän asti ehkä vähiten tartuntoja koko pandemian aikana.

Taas suunnitelmamme menevät uusiksi. Meidän on pysyteltävä edelleen Veneton alueella, joka pysyy "keltaisena".